Salapoliisi Konsta

.

ISBN määrittelemätön: 978-951-1-22449-5

ISBN äänikirja: 978-951-1-42174-0

Julkaisupäivä: 05.03.2008

136 sivua (määrittelemätön)

Kirjastoluokka: L 84.2

Avainsana:  Konsta Lasten ja nuortenkirjat Leena Lumme Tuula Kallioniemi Äänikirjat

Kuva kirjailijasta Tuula Kallioniemi

Kirjailija

Tuula Kallioniemi

Tuula Kallioniemi syntyi 22.3.1951 Karhulassa, kirjoitti ylioppilaaksi 1970 ja valmistui hum. kandiksi 1977. Kallioniemi aloitti kirjailijanuransa vuonna 1978 lastenromaanilla Karkulaiset. Hänet tunnetaan ennen muuta vetävänä tarinankertojana, tilannekomiikan ja verbaalihuumorin taitajana. Kallioniemi on saanut lukuisia palkintoja, mm. kirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 2012. Kallioniemi on julkaissut lähes sata kirjaa lapsille ja nuorille. Tuotantoon kuuluu myös novelleja, aapisia, selkokirjoja sekä suomennoksia, joista mainittakoon mm. Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin Lasse-sarja. Lukeminen ja teatteri ovat Kallioniemelle sydämenasioita. Muita harrastuksia ovat puutarhanhoito, kalastus ja avantouinti. Kallioniemi seuraa myös intohimoisesti jalkapalloa ja jääkiekkoa. Hänen kiinnostuksen kohteistaan ylivoimaisesti ykkösiä ovat kuitenkin kolme rakasta lastenlasta. ...

Kirjailijan sivulle
Kuva kirjailijasta Leena Lumme

Kuvittaja

Leena Lumme

Leena Lumme (ent. Ahvonen-Mäkiö) syntyi 1.11.1941 Hämeenlinnassa ja valmistui kuvaamataidonopettajaksi Taideteollisesta oppilaitoksesta 1967. Hän on toiminut freelancerkuvittajana vuodesta 1982 alkaen ja kuvittanut runsaat 80 kirjaa: satuja ja lastenromaaneja, runoantologioita, tieto- ja oppikirjoja. Hänen kuvittamansa on muun muassa Tuula Kallioniemen lastenromaanisarja Konsta. Lumme kuvittaa eriaiheisia lasten tietokirjoja yhtä vivahteikkaasti kuin runoja, satuja ja lastenkertomuksia. Hän on kuvittanut Tuula Korolaisen ja Riitta Tuluston tietokirjasarjan, jossa kerrotaan lapsille mm. marjoista, sienistä ja kaloista. Leena Lumpeen ja Maija Larmolan yhteistyönä ovat syntyneet historiallinen Kukkulan kortteli -sarja, ja Reetta Niemelän kanssa hän on julkaissut seitsenosaisen luontoaiheisen Milja-sarjan. Vuonna 2005 ilmestynyt Hannan lintupäiväkirjasta -kuvakirja on tekstiä ja kuvia myöten kokonaan Lumpeen käsialaa. Leena Lumpeen kuvituksia on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla. ...

Kirjailijan sivulle