Palkitun runoilijan viidennessä kokoelmassa vuodenkierto on sijoiltaan eikä uni armahda valvojaa.

Talvipesään sataa, toukka kuivuu seinään paahteisella parvekkeella, Helsingissä alkaa päättymätön lumisade. Tunnollinen uneton höristää korviaan ja jatkaa ongelmanratkaisua.

Taiturimainen kieli kulkee rekistereiden lomassa ja pitää lukijan varpaillaan.

”Ikkunan takana lumihiutaleet tanssivat tuhkaoliot surviaissääsket / Makaamme valveilla ja etsimme uutta vuodenaikaa”